Luovuus kukkii lattialla
Erilaista luovuutta on paljon ja työskentelytapoja sitäkin
enemmän. Yleinen kuva luovan ihmisen työtilasta on usein jonkin sortin hallittu
kaaos tai päinvastainen, tyhjä, minimalistinen työpiste. Pursusipa työpiste
sitten pensseleitä ja kuivuneita maalitahroja tai hohtipa se tyhjyyttään
kiiltävän valkoisena, luovan työn teko vaatii arvoisensa työympäristön.
Mutta missä luovuus todella kukkii?
Olen tavannut paljon erilaisia luovia ihmisiä, taiteilijoita, toimittajia,
suunnittelijoita, insinöörejä. Toimittajaystäväni hiirimatossa komeilee teksti
”Siisti työpöytä tappaa luovuuden”, kun taas suunnittelijatuttavani
elämänkatsomus on ”Less is more”.
Asiaa on myös tutkittu. Kathleen
Vohs Minnesotan yliopistossa ihmiset jaettiin sotku- ja siisteysryhmään.
Ryhmissä he joutuivat käyttämää luovuuttaan ongelmaratkaisutehtävään.
Ratkaisuja keksittiin yhtä paljon, mutta tuomareiden mukaan sotkuisen huoneen
väki voitti paremmilla ideoillaan.
Nykyään pinnalla olevan
minimalismin on myös sanottu parantavan luovuutta. Kun ympärillä ei ole turhaa
tavaraa, ihminen pystyy rauhoittumaan ja näin ollen luovuudelle jää tilaa.
Minulle sotku on ollut luontaista.
En tarkoita nyt keittiössä kummittelevaa tiskivuorta, salaista
villakoirakenneliä, tai välttämättä edes työpöytääni, vaan ajatusmaailmaani.
Luovana ihmisenä koen, että
ajatukset ja ideat ovat päässäni usein päällekäin, limittäin ja vähän miten
sattuu, siellä sun täällä muovautumassa toivon mukaan joksikin. Siksi olen alkanut
panostamaan järjestelmällisyyteen, vaikka se ei ole luonteelleni ominaista.
Pyrin laittamaan asiat omille paikoilleen, arkistoimaan paperit
värikoodattuihin kansioihin ja pesemään pensselit vartta myöden(!) maalaamisen
jälkeen. Uusien tapojen oppiminen ottaa aikansa, ja olen huomannut, että ihan
kaikkea ei kannatakaan muuttaa.
Hyväksi havaittu tapa itselleni on
ollut yhdistää kaaos ja järjestelmällisyys. Kun alan luoda levitän siistit
paperipinot pitkin lattiaa ja annan sotkun olla osa prosessia. Pienessä
yksiössäni on kolme työpöytää, joilla on eri käyttötarkoitus. Viimeksi kun
maalasin hain tarvikkeet toiselta pöydältä, käytin viereistä pöytää kuivuville
papereille ja nojasin kolmanteen.
Mielestäni luova työnteko löytää
itse tilansa. Kun asiat ovat järjestyksessä homma helpottuu huomattavasti,
mutta sotkun pelko supistaa ideointia. Tässäkin tapauksessa kokeilu kannattaa.
Kommentit
Lähetä kommentti